Miksi kumppanisi menoja on vahdittava, kännykää tarkisteltava, hakea merkkejä, ihmetellä miksi toiset voivat myös kiinnostaa ja miksi on vaikea myöntää, että ei ole niin ainutkertainen ja juuri se oikea hänelle? Muitakin yhtä viehättäviä ihmisiä löytyy! Jos ei myönnä omaa kiinnostusta kumppanin lisäksi toiseen ihmiseen seksuaalisessa mielessä, ei ole itselle rehellinen, koska ihminen on syntynyt pariutumaan.Miksi siis turhaan taistella tätä luonnon sanelemaan piirrettä vastaan? Ihmisellä on kuitenkin annettu mahdollisuus valita tekonsa.Yleensä teoille on syyKysymys onkin juuri siitä.Mikäli käyttäydyt omistavasti ja epäilevästi kumppaniasi kohtaan, sitä suurempi toddenäköisyys on, että hänen henkinenkin kiinnostus sinua kohtaan hiipuu.Eikö juuri se henkinen viisaus ole se mikä juuri tekee ihmisestä eläintä älykkäämmän?mikäli ei kykene sietämään näitä faktoja, ei ole tarpeen pilata epäilyillään toisen elämää ..Taas on kyse elämänluonteen hyväksymisestä. On siten eläimellisten viettien yliarvostamista, jos suhde perustuu vain siihen :"jos toinen ns. pettää, niin sitten on ero" Eikö pettäminen henkisellä tasolla ole sitten mitään? Oman puolison haukkuminen esim. ystäville tai omalle suvulle on pettämistä pahimmillaan! Miksi olet mustasukkainen?
Heijastatko omia vihan tunteitasi,(.itsesi aliarvioimista/ huonoa itseluottamusta, tyytymättömyyttä omaan toimintaan ja ulkonäköön,silloin) kun epäilet vihan ja pelon tunteessa kumppaniasi? Mitä pelkäät? Koskaan et saa täyttä varmuuutta siitä, etteikö kumppanisi jossain tilanteessa voisi ajatua seksiuhteeseen muun kuin sinun kanssasi, mikäli olette sitoutuneet sukupuolielämässä vain toisiinne.Epäily on siis aina olemassa.Hyväksy se! Niin on oleva jokaisen kumppanin kanssa vaikka mitään ei koskaan tapahtuisikaan.
Hän oli hauras ja herkkää keijuni,joka
itki perääni kun lähdin
soitti hätäisiä puheluja
vaati
kiristi
uhkaili
pelkäsi tuska rinnassaan ja ajatteli, etten välitä
sääli itseään
käpertyi
sulkeutui
ja lopulta iski puukon rintaani
Suuri on mustasukkaisuuden voima! Älä aliarvioi sitä!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.